| |

|
Tervetuloa Kotileipomo Hämäläinen Ky:n kotisivuille! Leipomo toimii Mustasaaressa. Leipomo on perustettu vuonna 1926.Tuotannon kasvaessa ja kehittyessä on tiloja laajennettu useampaan kertaan vastaamaannykyisiä tarpeita. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 17 henkeä ja varsinaisiatuotantotiloja on 1000 neliömetriä.
Asiakaskunta muodostuu pääosin vähittäismyymälöistä ja marketeista. Oman lisänsä tuovatravitsemusliikkeet, huoltoasemat, suurkeittiöt sekä omat myymälät.
Leipomossa valmistetaan päivittäin n.70 eri tyyppistä tuotetta tyydyttämäänlaatutietoisen kuluttajan tarpeita. Leipomon lisäksi samasta kiinteistöstä löytyy leipomon oma myymälä.
Historiaa:
82-vuotias Kotileipomo Hämäläinen on neljännen polven perheyritys.Kotileipomo Hämäläinen on Vaasan vanhin saman suvun omistuksessa ollut leipomo.Yrityksen perusti vuonna 1926 Aati Hämäläinen, nykyisten omistajien Jukka ja Jani Hämäläisen isän isän isä.
Toiminta käynnistyi Hovioikeudenpuistikko 13:ssa, jonka rinnalle perustettiin 60-luvulla toinen leipomo Purolaan.80-luvulla leipominen keskitettiin nykyisiin tiloihin Sepänkylän teollisuusalueelle. Vaasalaisten hyvin tuntema KotileipomoHämäläisen kahvila toimii edelleenkin alkuperäisillä sijoillaan Hovioikeudenpuistikolla.Sen lisäksi avattiin toinen kahvila Rewell Centeriin vuonna 1979. Sieltä löytyy 60 asiakaspaikkaa.
|
|